Viisaudenhampaan poisto kokemuksia
Eli tuli ti 21.10-08 käytyä, kun aikaisemmin kesäkuussa alkoi alahammas oireilemaan pahemman kerran, poistamassa vasemmalta puolelta pari viisastelevaa hammasta (vasemmalta ylhäältä ja alhaalta, alempi piti leikata, pilkkoa jollain taltalla ja sahaskella että saa pois) ja lääkäri kirjoitti keskiviikon sairaslomaa.
Piti jatkaa saikkua omalla ilmotuksella torstai (sitten loppuviikko oli onneksi vapaata) sillä kiputila on valtava. Poski oli niin kuin hamsterilla, vompatilla tai peräti David Coulthardilla ja liikkuminen on vaikeaa etenkin syöminen!
Tässä mun leegot. Kipeä hammas on siis toi kuvan oikea puoli eikä vasen puoli niinkuin luulin aluksi.
Lääkäri oli miespuolinen selvästi osaava hommassaan ja alkoi piikittämään puudutusta. Siinä olikin kaikki kivut mitä operaatiossa tapahtui sillä mitään en tuntenut kun hampaat lähti. Ainoastaan rutinaa ja pauketta kuului.
Alahammasta jouduttiin pilkkomaan jollain tuomiopäivän sahalla ja hakkasi jollain taltallakin. Yläleego lähti vajaassa minuutissa. Hinta oli 70€ ja operaatio kesti kaikkineen jotain puoli tuntia.
Mulle kirjoitti siis keskiviikon sairaslomaa, resepti V-Pen megaa (samaa mitä sain kipuun kesäkuussa mikä aiheuttaa voimakkaasti laksatiivisia vaikutuksia) ja pullo Corsodylia mitä purskutetaan suussa pari kertaa päivässä vieden makuaistitkin. 400 mg buranaa löytyi kotoa ja olisi pitänyt antaa lääkärin kirjoittaa näin jälkiviisaana resepti vahvempiin Buranoihin.
Jälkikipu onkin sitten eri planeetalta. Aluksi sain syötyä katkarapukeittoa tms. vanhalla kunnon ”toisen posken” tekniikalla. Vinkkinä kannattaa syödä kunnolla ennen kuin menee poistoon ettei heti tule nälkä niin kuin mulla sillä syömispuoli on erittäin hankalaa.
Kolme päivää kulunut operaatiosta
Seuraavana perjantaina kun operaatiosta on kulunut 3 päivää kiputila ei olllut muuttunut mihinkään eli valtava kiputila päällänsä! Turvotus (hamsteriposki) on pikkasen laskenut ja syöminen on helpompaa mutta kiputila vie järjen rippeet mennessään. Tuntui ettei buranakaan tehoa kunnolla. Oloa ei yhtään paranna toi V-pen mega sillä joutuu ravaamaan vessassa välillä keskellä yötä. Huhhuh!
Viikon kivuitten jälkeen hammashoitolaan
Kävin tiistaina (viikko leikkauksesta) kysymässä hammashoitolasta voimakkaasta kiputilasta niin sanoivat ettei ole normaalia viikon kova kipu ja passittivat hammaslääkärille (sama ketä suoritti poiston). Arvasi heti mistä on kysymys eli joku hyytymä/klimppi tms. oli häipynyt kuopasta ja poisteli pikkasen kudoksia tms. ja pisti jonkun liukenevan tyynyn/tupon tms. hammaskuoppaan (paremmin en osaa kuvata). Sattui ihan mielettömästi. Kuulemma vahvemmatkaan särkylääkkeet ei auta tuollaiseen. (ei edes kolmiolääkkeet mitä sain työterveyslääkäriltä..)
Kipu alkoi heti hellittämään melkein välittömästi vaikka käynti tuskainen olikin ja jos huomenna vielä särkee niin uusi käynti. Sanoi ettei välttämättä tarvitse ottaa särkylääkkeitä enää laisinkaan! (särkylääkettä olen kyllä joutunut käyttämään mm. viime yönä 31.10 tuli herättyä joskus 2 aikaan kipuun)
Nyt perjantai päivällä kipua on edelleen mutta ei lähimainkaan sitä luokkaa mitä se oli ennen uudelleenkäyntiä lekurissa! Toivottavasti tämä joskus edes paranee sillä ei ole ohi vielä! Nyt on särkylääkkeitä että pärjää viikonlopun yli jos kivut alkaa taas mutta voitonpuolella ollaan jo.
Oikealla puolella odottelee parit viisastelevat leegot myös mutta odottakoon! Pitää toivoa ettei ne ala myös oireilemaan.. Pari linkkiä liittyen aiheeseen:
Tämä on siis vain oma kokemukseni eikä mitenkään yleistä tietääkseni eli mulla vaan ei mennyt niin kuin piti.
Over and out sammy
Viimeksi muokattu: 02/06/2019, 08:08 Sammy:n toimesta

